********


Ei pentuja tällä hetkellä.


********

23.10.2009

Virre

Sijoitusnarttuni Virre on käynyt paljon mätsäreissä ja jonkin verran myös näyttelyissä. Virre on voittanut juniori-emäntänsä Evin kanssa juoniorhandler -kisoja. Virre valittiin Puppy EXPO:ssa Puppy Expo 2009 4.4.2009 rotunsa parhaimmaksi pennuksi. Toivottavasti hänellä on vielä monta hyvää näyttelyä edessäpäin.

Virre on ollut meillä muutaman kerran hoidossa, kun hänen omistajansa ovat olleet reissussa ja hän käy meillä myös säännöllisesti trimmeissä, jotta saamme ylläpidettyä näyttelyturkkia. Virrellä on kotonaan paljon eläinystäviä mm. kaneja, joiden kanssa hän tullee loistavasti toimeen.

Virren silmät ja polvet tarkistutimme lokakuussa 2009 ajatuksena ehkä astuttaa Virre vuoden 2010 lopulla.