********


Ei pentuja tällä hetkellä.


********

22.10.2009

Lumon pennut syntyivät 7.6.2006

Asuimme siinä vaiheessa jo Helsingin Vallilassa omassa asunnossa. Lumon pennut syntyivät keskiviikkona vairhain aamulla 7.6.2006. Ensimmäinen pentu syntyi kotiin avopuolisoni kuvatessa ja minun avustaessani. Kaksi muuta pentua menimme synnyttämään pieneläinklinikalle, koska synnytyksen välille oli tullut jo parin tunnin tauko. Lumo sai siellä kalkkia ja oksitosiinia. Palasimme kolmen ihanan, pienen, tulokkaan kanssa kotiin. Lumo nuoleskeli ja imetti pentuja, kuin olisi ennenkin tehnyt sitä. Ei tietenkään ollut, mutta luonto ja vaistot hoiti hommansa. Minä autoin sen minkä tarvitsi, vaihdoin puhtaita aluslakanoita, pyyhkeitä, tunnustelin pentuja ja punnailin tosi tarkkaan ensimmäiset päivät, jotta varmasti jokainen pentu sai osansa maidosta. Mittailin myös tarkasti Lumon lämpöjä ja yhtäkkiä Lumon vointi romahti. Hän sai outoja masukouristuksia, jonka takia vein hänet pieneläinklinikalle. Siellä todettiin kohtutulehdus ja näin ollen hänet pikaisesti leikattiin ja päästettiin imettämään pentuja. Kaikki alkoi sujua vihdoin hyvin ja pennut kasvoivat tasaisesti.